ylaosa
etusivuuutisethistoriikki linkit
kesa 2009
Ohjelma

Esiintyjät

Näyttelyt

Kirjallisuustapahtuma

Tapahtumapaikat

Yhteistyökumppanit

Näyttelyt :


Sippolan hovissa on esillä kaipiaislaisen taidegraafikko Antti Halosen teoksia. Muun muassa Italiassa ja Eestissä opiskellut Halonen käsittelee taiteessaan rumuuden ja hiljaisuuden estetiikkaa, asioita jotka jäävät helposti huomaamatta eivätkä ole nopeasti nautittavissa. Tekniikka on valikoitunut esitettävän aiheen mukaan. Halosen teokset ovat olleet varsin perintei­siä, kankaalle tai paperille tehtyjä grafiikan vedoksia, valokuvia tai maalauksia. Perinteitä arvostava taiteilija myöntää ajan kuluvan nopeasti ja tunnustaa, ettei sen seuraaminen ole aina ollut helppoa. Ajan ja sen rajallisuuden teemoja käsittelevät kuvat ovat dokumentteja ajankulusta, paikasta, nykyisyydestä ja menneestä. Halonen haluaa hiljaisesti tuoda asiansa esille ilman huutomerkkiä.

8.hetki

Antti Halonen: Kahdeksas hetki


Kouvolalainen kuvataiteilija Marja-Leena Hulkkonen on eläkkeellä kuvataideopettajan työstään, ja uusi elämänvaihe on antanut tilaa omalle taiteelliselle työskentelylle pari vuosikymmentä kestäneen tauon jälkeen. Vuoden 2000 paikkeilla hän alkoi aktiivisemmin maalata vesiväreillä ja osallistua näyttelyihin. Maalauksissaan Marja-Leena Hulkkoselle on ollut tärkeämpää se, miten maalaa kuin mitä maalaa. Hän sanoo halunneensa vain maalata kauniisti ilman sen kummempaa yhteiskunnallista tai muuta sanomaa. 

Viime aikoina Hulkkonen on ollut maalauksen ohella kiinnostunut valokuvauksesta. Hän on kuvannut neulanreikäkameralla sekä luontonäkymiä että kaupunkikuvia ja siirtänyt niitä digitaalisina vedoksina vanerille. Näyttelyssä esillä olevat valokuvat ovat solarigrafiaa, joista useimmat on kuvattu viime kesänä. Hulkkosen näyttely on esillä Kahvila Wilhelmiinassa myös tapahtuman jälkeen.

Marja-Leena Hulkkosen solarigrafiaa

Marja-Leena Hulkkosen solarigrafiaa

Kuusankoskelainen keraamikko ja taiteen perusopettaja Elsa Hulkkonen tuo Sippolan hovin entiseen lihakellariin keramiikkaveistoksiaan sekä Kellari-nimisen installaation. Lukuisissa ryhmänäyttelyissä esiintyneen keraamikon näyttely on kolmas yksityisnäyttely ja ensimmäinen, jossa teosten materiaalit ovat muutakin kuin keramiikkaa. Teosten aiheet ovat kuitenkin aiemmalle tuotannolle tutusti erilaisia kokemuksia ihmiselämästä: tunteita, hetkiä ja havaintoja kolmiulotteisessa muodossa.
 
Lastentapahtumassa lauantaina 2.7. Elsa Hulkkosen vetämässä taidetoimintapajassa valmistetaan mm. eläinhahmo kipsistä.

Kohtaamisia

Elsa Hulkkonen: Kohtaamisia, puupoltettu keramiikka, 2010



Antti Halonen